Pääseekö mukaan?
Olen aivan sekaisin. Apua! En tiedä, olenko homo, bi, hetero, trans vai jotain muuta. Voinko silti tulla mukaan?
Mukaan vain. Emme ala kuulustella sinua mieltymyksistäsi. Ehkä löydät jonkun ihmisen, jonka kanssa puhuminen voi auttaa sinua löytämään itsesi. Tai sitten voit vain olla mukana ja antaa ajan kulua. Don’t panic.
Olen hetero. Huolitteko minut jäseneksi?
Kyllä. Eihän periaatteisimme kuulu syrjiä ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Jäsenistössämme on heteroita.
En ole teekkari enkä muutenkaan Aaltoile. Voinko silti liittyä?
Voit. Kaikki Q:laiset eivät ole aaltolaisia tai edes entisiä sellaisia. Tule mukaan luomaan Q:sta sellainen yhdistys, jossa sinä haluaisit olla mukana!
Olen jo n:nnen vuoden opiskelija. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että voisin liittyä Q-aaltoon. Katsotaanko minua kieroon tapaamisissanne?
Ei katsota. Vaikka suurin osa aktiiveista on 20-25 -vuotiaita, joukossa on myös vanhempia. Monet aloittavat “Q-uransa” n:nnen vuoden opiskelijoina.
En päässyt lukukauden ensimmäisiin Q-tapaamisiin. Nyt lukukausi on jo pitkällä. Olenko jäänyt jostain paitsi?
Ainostaan hauskanpidosta ja hyvästä seurasta. Meillä ei ole mitään salaperäisiä vain syksyisin järjestettäviä initiaatiomenoja joihin uusien jäsenten olisi pakko osallistua. Yleensäkin uusia jäseniä ilmaantuu pitkin lukuvuotta. Mukaan voi tulla vaikka joulukuussa.
Jäseneksi liittyminen
Miten pääsen mukaan?
Yksinkertaisinta on vain ilmaantua johonkin tapaamiseen. Toinen vaihtoehto on lähettää sähköpostia hallitukselle.
Tarkoittaako jäseneksi liittyminen julkihomoksi ryhtymistä?
Sillä, että haluatko kertoa homoudestasi vanhemmille, muille sukulaisille tai kavereille ei ole mitään tekemistä Q-Aaltoon liittymisen kanssa. Osa jäsenistämme on täysin ulkona kaapista kaikille. Toiset ovat olleet aktiivisia Q-aaltolaisia vuosia ilman että äiti tai kukaan muukaan on saanut selville yhtään mitään. Emme julkaise kenenkään nimeä yhtään missään ilman lupaa emmekä pakota ketään istumaan pöytämme takana kampusriehassa tai muuta vastaavaa.
Yhdistys ja sen toiminta
Miten poliittista Q-Aallon toiminta on?
Ei lainkaan poliittista. Puutumme asiaan, jos Aalto-yliopistossa ilmenee seksuaalivähemmistöjen syrjintää, mutta muuten jätämme politikoinnin ja mielenosoitukset Seta ry:lle.
Mihin sitten tarvitaan erityisesti seksuaalivähemmistöille tarkoitettua järjestöä?
Q-Aaltoon liittymiselle on monia syitä. Toiset haluavat löytää kaveriporukan, jossa voi olla oma itsensä. Joillekuille on tärkeää löytää ihmisiä, joiden kanssa keskustella omaan seksuaaliseen identiteettiin liittyvistä asioista. Jotku haluavat löytää tyttö/poikaystävän. Suurin osa ihmisistä käy Q:n tilaisuuksissa vain siksi, että siellä on teetä ja hauskaa.
Onko Q parituslaitos?
Pariskuntien muodostuksen suhteen Q tuskin eroaa kovin paljon mistä tahansa opiskelijoiden harrastusjärjestöstä.
Kuinka paljon ihmisiä käy tapaamisissanne?
Tilaisuudesta riippuen 15-30 henkeä.
Nuo 15-30 henkeä ovat varmaan Aallon tai ainakin sen teknisten alojen ainoat homot ja lesbot?
Homoseksuaalisuuden yleisyyttä on vaikea tutkia. Jos otetaan mukaan esitettyjen arvioiden ääripäät, entisen TKK:n 10 000:sta opiskelijasta 200-1000 on kiinnostunut samasta sukupuolesta. Q-Aallolla on noin 80 jäsentä. Ymmärrettävästi kaikki eivät ole kiinnostuneita yhdistyksen toiminnasta tai eivät uskalla tulla mukaan.
Puhutaanko teillä vain niistä homoasioista?
Enimmäkseen ei, mutta jos tarvetta on, kuuntelijoita löytyy varmasti.
Minua pelottaa, että Q-Aalto on sisäänpäin lämpiävä kaveriporukka, johon uuden tulokkaan on vaikea päästä mukaan. Onko näin?
Tässä suhteessa Q tuskin eroaa kovin paljon mistä tahansa harrastusyhdistyksestä. Jos jaksat roikkua mukana muutaman tapaamisen verran, et taatusti tunne itseäsi ulkopuoliseksi. Ei siis kannata lannistua heti alussa. Yhdistys on kuitenkin porukka, joka uudistuu ja vaihtuu melko nopeasti.
Jäsenistö
Ovatko kaikki Q-Aaltolaiset löysäranteisia kimittäviä neitejä?
Kyseinen ihmisryhmä muodostaa tulkintatavasta riippuen 0-10% aktiiveista. Tule ja tee oma tulkintasi.
Ovatko kaikki jäsenenne viiksekkäitä mustaan nahkaan pukeutuneita bodareita?
Jos sovit mielestäsi kuvaukseen, et olisi ensimmäinen. Tervetuloa.
Minkälainen ikä- ja sukupuolijakauma Q-Aallossa on?
Lähestulkoon kaikki aktiivit ovat iältään 20-25 -vuotiaita, mutta ikähaitari on laaja. Jäsenistön enemmistö on miehiä, mikä ei varmaan Otaniemessä ole yllättävää. Qaalto ei kuitenkaan ole vain Otaniemeen fokusoiva yhdistys.
Mikä on vinokas?
On helpointa ensin selittää, mikä on tatti. Tatti on henkilö, joka on kiinnostunut vain vastakkaisesta sukupuolesta ja tuntee olonsa kotoisaksi juridisessa sukupuolessaan. Vinokkaita ovat kaikki muut.
—
FAQ
Can I join?
I’m totally lost. I don’t know if I’m gay, lesbian, bi, straight or something else. Can I join anyways?
Of course you can. We aren’t going to interrogate you of your preferences. Maybe you’ll find someone to talk to and find out with, or maybe you just want to have some fun together while the time passes. Don’t panic.
I’m straight. Can I join anyways?
Of course you can. It doesn’t fit to our ideology to discriminate against people based on their sexual orientation. We already have some straight members. You can also join just to support us.
I can’t speak Finnish. Can I join anyways?
Of course you can. We can speak English and there are already some members who don’t speak Finnish. Diversity is nice, right?
I don’t study in Aalto University. Can I join anyways?
You can. Not everyone in Q is a student of Aalto – or even a former student.
I’ve already studied in Aalto for several years. Lately I’ve been thinking that I’d like to join Q-Aalto. Will everyone look at me weirdly if I join now?
No, they won’t. Even though most of the active members are 20-25 years old, there are also older members.
I didn’t get to the first meetings of the year. Now it’s already November/March and I still haven’t joined. Have I missed a lot?
You’ve only missed some fun, good company and tea. We have no enigmatic initation rites in the autumn that every new member would have to take part in. You can join any time!
Becoming a member
How do I join?
The simpliest way is to arrive to a meeting. Another way is to send email to the board.
If I join, does it mean that I have to come out of closet?
No, it doesn’t. We don’t publish anyone’s name anywhere and we won’t force you to come to any public happening with us. Some members have been active members for years without their parent’s or anyone else finding out. Some members have decided to come out of closet for the whole world already before joining us. You can choose yourself.
The association
Is Q-Aalto involved in politics?
No, not really. If there happened some kind of discrimination of sexual minorities in Aalto University, we would intervene with it but otherwise politics and demonstrations are left for Seta ry.
Why is Q-Aalto needed then?
There are many reasons to join Q-Aalto. Some want to find a group of friends and a place to be themselves. Some want to find people with whom to conversate about their sexual identity and matters connected to it. Some want to find a girlfriend or boyfriend. Some come to the meetings just because there’s fun – and tea.
How many people is there usually in a Q meeting?
About 10 to 30 people, depending on the occasion.
Those 10-30 people surely must be the only queer people in Aalto?
Not really. It’s hard to say for sure, but according to statistics there should be about 200-1000 queer students in Aalto’s Otaniemi campus only. Q-Aalto has about 80 members. Obviously not every gay person is interested in joining Q, or they just don’t dare to come to the meetings.
Do you only talk about gay stuff?
Most of the time no, not really, but if you want to talk about that, you’re sure to have listeners.
I fear that if I go to a meeting, everyone will only talk to each others and not me since I’ll be new. Is this true?
This way Q-Aalto isn’t any different from any other association in Aalto University. If you bother to come to a few meetings, you’ll find that you already know everyone, so don’t give up too soon.
Members
Are all members really stereotypically gay like in films, knowing everything about fashion and talking with girly voice?
Depending on the opinion, about 0-10% of members are like that – though I fear that most of us won’t look like film stars.
Do all members dress exclusively in black leather and wear moustache?
If you do, you will be the first one. Welcome!